perjantai 15. heinäkuuta 2011

Häät

Oltiin tosiaan viikonloppuna Kouvolassa Samin ja Even häissä, ilma oli sateinen/ukkosta/kuumaa/lämmintä/viileää/kaikkea mahdollista mitä voi olla. Itse vihkiminen kirkossa oli todella erikoinen verrattuna normaaliin vihkimisseremoniaan, jotenkin todella heidän omanäköisensä ja huumorilla varustettu. Siellä ihmiset oikeasti nauroi monta kertaa ääneen, että voitte kuvitella, kuin hauskoja juttuja siellä papin suusta välissä tuli ja muutenkin! Rento meininki, mutta pitihän sitä muutama kyynelkin turauttaa, sen verran ihana pari meillä siellä oli.

Siitä jatkettiin sitten vähän matkan päähän juhlapaikalle, joka oli sellainen pienimuotoinen kartano. Ei liian iso eikä liian pieni, kaikki 90 vierasta mahtuivat sisälle. Siellä oli ruokailua, hieman pientä ohjelmaa, puheita ja Samin esitys Evelle, joka oli kyllä mahdottoman kaunis! Lauloi ja soitti pianoa samalla, ihana. Loppuillasta bändi alkoi soittaa, oli tanssia sekä laulua. Ne soittivat myös Poika Saunoo parisen kertaa, oli kyllä makia! Ainut ärsyttävä asia oli se, että mulla oli melkein koko päivän ihan järjetön pääkipu, en tiiä mistä se johtui.


  Kivat häät oli nuorella parilla!

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Oon nähny tuollasen mekon jossain, mutta en yhtään muista että missä. Mistä se on? jäi ihan vaivaamaan :D

Satu-Riikka kirjoitti...

Seppälästä se on. :)

Anonyymi kirjoitti...

miten kehtasit valkosessa mekossa mennä häihin?

Satu-Riikka kirjoitti...

Mun mielestä tuo ei oo millää lailla valkonen! Mut mielipide jokaisella.....