sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Liirun laarua




Kuvat viime viikolta, kun lähettiin Sallan kaa kattomaan Vaajakoskelle Laurin ja sen säbäjengin Suomen Cupin peliä. Oli kyllä taas tosi hauskaa todeta, että kuin true-kaupunkilaisia me ollaan. Noh, ensiksi myöhästyttiin bussista, jepjep… Sitten kun päästiin seuraavaan bussiin, missattiin meidän pysäkki, jonka takia jouduimme sitten kävelemään vähän pidemmän kaavan kautta. Perille Vaajakosken liikuntahalliin päästiin kumminkin, kaikesta sähläyksestä huolimatta :D Voittivathan pojat sen pelin ja pääsivät jatkoon!

Nyt oon ollut kaks yötä taas töissä ja yks olisi vielä edessä. Tänään kumminkin ennen yövuoroa niin lähden Monnarille tuossa tunnin päästä. Laurilla on kauden ensimmäinen peli, joka on Jyväskylän toista joukkuetta vastaan. Voi siis olla melkoisesti tulossa jengiä kattomaan tota ottelua! Mitäs muuta… Syötiin tortilloja ja nyt voisin lähtee suihkuun, jos tällä kertaa olisin siellä ajoissa.

Moi ja mukavaa alkavaa viikkoa!

Ps. Mulla on pikkusen ikävä kotiin Ylivieskaan. <3

tiistai 20. syyskuuta 2011

Puuhh



Hei mullahan piti olla 3 päivän vapaat tässä, mutta töihin tässä ollaan lähdössä! Yks jäi saikulle, joten Satu pääsee taas töihin, jee. Eihän tässä vapaapäivien tarpeessa olla oltukkaa, ei ei… Terve!

Eräs viikonloppu

Kirjottelen taas myöhään, mutta tähän on totuttu. Tämä on siis viikko sitte viikonlopulta, kun Juho, Jare ja Salla olivat meillä viettämässä lauantai-iltaa. Laurihan oli lähteny kotiin, niin otin tilaisuudesta kaiken irti! Ensin aloiteltiin iltaa syömällä tortilloja, nam. Sitten pelattii erä Aliasta, pari Satu ja Jare voitti tämän kovasta vastuksesta huolimatta. ( Juho ja Salla, kyllä te voitatte ens kerralla... ) Meillä oli myös keilausrata varattuna!

Pirteä kuski meillä.

"Minkä värisellä pallolla saisin täyskaadon..."


"Sinne ei kyllä mennä ikinä, hirvee teinimesta..." Senssiinhän me sitten päädyttiiin. Pakko kyllä sanoa, että porukka oli melko hyvänikästä siellä, ei siis mitään juuri 18-vuotta täyttäneitä vetämässä hirveitä kännejä, vaan ihan asiallista porukkaa. Lukuunottamatta niitä -93 poikia tanssilattialla, Salla muistat varmaan...

Ilta meni suurimmaksi osaksi tanssimassa ja nauttiessa puoli-ilmaisia juomia. Se on kyllä Senssissä hyvä puoli, että juomiset eivät kyllä saa kenenkää lompakkoa tyhjenemään illan aikana. :D Joskus pojat uusiksi, oli huippua, kun olitte täällä! :)

torstai 8. syyskuuta 2011

Hair Virtual Makeover


Leikein vähän tuommoisella ohjelmalla, tylsääkö? Kyllä nuista vähän saa kuvaa, miltä näyttäis tuollaisilla hiuksilla...

Alkuviikko


Maanantai: Olin töissä 14.45–23.00, enpä siinä muuta kerennytkää tekemään kun olla töissä ja sieltä tultua katottii Laurin kaa salkkarit netistä ja mentiin nukkumaan.

Tiistai: Vapaa päivä, nukuin myöhään, odotin Lauria kotiin töistä/koulusta, pelattiin pleikkaria, katoin Uusi Päivän Laurin ollessa koneella, seuraavaksi tuli Salkkarit sekä sen jälkeen katottii Hollanti-Suomi – peliä siihen asti, kun Hollanti teki ekan maalin.

Keskiviikko: Heräsin 12 maissa, tiskasin ison läjän tiskiä, siivosin, petasin sängyn (harvinaista), tein kahvakuulatreenin, kävin suihkussa ja juoksin töihin... Mitäs asutaan niin lähellä, että aina tulee kiire. Ja voin sanoa, että oli jopa yllättävänkin kiva ilta töissä. (: