tiistai 30. elokuuta 2011

Herkkuja



Leipasinpas tuossa viime viikolla pikkuisen sämpylöitä meille iltapalaksi, on ne vaan niin hyviä lämpöisinä! Muutama meni pakkaseenkin, kun ne menee niin nopeasti homeeseen, niin ei oltaisi keretty syödä kaikkia…

Lauri teki siinä samalla hedelmäsalaattia, jonka päälle vatkattii kermavaahtoa, nami!

lauantai 27. elokuuta 2011

Pienissä häissä






Viikko sitten oltiin Laurin serkun häissä Siikajoella, mitään kovinkaan hyviä enkä laadukkaita kuvia saanut ollenkaan, mutta laitetaan niitä mitä on. Jonnan häämekko ei ollut mitenkään perinteisimmästä päästä, mutta kyllä se sopi sille todella hyvin. Puvusta pysty päättelemään häiden teemavärit, musta ja valkoinen.




Ruoka oli todella hyvää, menu tuossa yläpuolella
Juomaa oli liiankin paljon, ei ainakaan tullut kellään vieraalla jano
Ohjelmaa oli niukasti, tyyliin pelkästään puheita vain parin muun lisäksi
Tanssimusiikki oli ihan hyvää, kaikki ihmiset vaan katos yhtäkkiä johonkin
Saunaanhan ne katosi, siitä ei vaan ollut mitään mainintaa etukäteen
Olisi sitä itekki voinut mennä, jos olisi varautunut



Kivaa oli, vaikka nyt podenkin nuhaa ja kurkkukipua, kun palellutin itseni siellä…

tiistai 16. elokuuta 2011

Mökkielämää ja ystäviä


Maanantaina tosiaan lähdin Ylivieskaan bussilla, joka oli siellä perillä 18.25. Käytiin siskon kämpillä pyörähtämässä, jonka jälkeen kauppaan ja sieltä sitten mökille yöksi! Oli oikein ihanaa vaihtelua sellainen normaali mökkielämä verrattuna tähän tylsän arkiseen kaupunkilaiselämään, hah. Ruokittiin ankkoja, käytiin äiskän kanssa saunomassa, syötiin iltapalaa ja sitten aikaisin nukkumaan!




Olishan nuo syöny ihan kädestäki, mutta en uskaltanu syöttää niitä iha niin läheltä... :D Yritin tämän jälkeen saada Unnasta hyvää kuvaa, mutta tulin siihen tulokseen, että se ei kovinkaa tykkää kuvailusta...



Miten niin vältteli kameraa? :D Ei kai... Tiistaina lähdettiin aikaisin aamulla, tai no jos 9 on aikaisin niin keskustaan. Äiskä meni töihin ja ite menin Terhin kämpille hengailemaan. Käytiin sitten aamupäivästä kiertelemässä Ylivieskan kaupat sekä kirpputori, mutta ei kai me mitään sieltä löydetty. Illaksi olin suunnitellu, että lähen Kalajoelle moikkaa Timoa, joten lähin siinä 4jälkeen ajelemaan sinne päin. Ensin kävin yhessä Kalajoen koruliikkeessä ostamassa uusia koruja, kun sain synttärilahjaksi sinne 50euron lahjakortin. :) Mukaan lähti sellainen sydänriipus sekä pinki korvikset!

Timolta jatkoin sitten Rautioon moikkaamaan Villeä, tämmöinen kiertoajelupäivä.

Ei ollut kiva ajaa muute pimeässä takaisin Ylivieskaan, kun lähdin vasta puolenyön jälkeen niin yöks en tykkää! Ajoinkin varmaan ihan mummovauhtia koko matkan. :D Et siinä meni tiistaipäivä ja totesin taas, että näitä ihmisiä näkee aivan liian harvoin... Ei kivaa.

M/S Löyly


Oltiin meidän respan työporukalla sellaisella saunalautalla tuossa viikko sitten sunnuntaina (joo nämä tekstit tulee vähän jälkijunassa, mutta parempi myöhään kun ei milloinkaan…) Kamerahan mulla oli tietty mukana, joten tässä vähän kuvia 3 tunnin saunalauttailusta Jyväsjärvellä!



Vähän ajan ihastelun ja istumisen jälkeen suunnattiinkin saunomaan! Ihana oikea puusauna ja vieläpä keskellä järveä, niin oli kyllä oikeinki mukava. Siihen vielä muutama janojuoma päälle ;) Kuuma oli sauna, voin kertoa!



Hikisen löylyttelyn jälkeen oli erittäin virkistävää suoraan saunasta lähteä pikkuisen uimaan! Ilmaki oli koko illan meidän puolella, vaikka kuinka oli tummat pilvet, niin jotenki ne vaa katos ja aurinko senku vaa paisto :)

Kyllähän tuossa touhussa nälkäki jo tuli jossain vaiheessa, onneksi oli evästä mukana! Makkaraa sekä kahta erilaista salaattia, namii + vähän suklaata tietenkin...


Oikein mukava virkistyspäivä! :) ...vaikka meninki sitten sen jälkeen yöksi töihin.

lauantai 6. elokuuta 2011

Vähän kuulumisia




Kuvat on viime viikonlopulta, kun käytiin Samilla ja Evellä kylässä sekä perjantaina että lauantaina. Sitten tämän viikon oon oikeestaa ollut suurimmaksi osaksi vain töissä. Oli mulla keskiviikkona vp Laurin kanssa ja taidettiin vähäsen käydä kaupungilla. Lauri tilasi uudet silmälasit ja osti meille tollasen kuntolaitepenkin, mikä ny ikinä onkaan. Illalla saatiin kasapäin yövieraita, kun Terhi ja pari serkkua tuli matkan varrella käymään tässä meillä. Olivat siis menossa Pipeen ja ovat siis siellä tälläkin hetkellä. :D Kävi ne tuossa äskenkin meillä suihkussa, oli kuulemma niin pitkät jonot Himoksella niihin suihkutiloihin, että tuli nopeammaksikäydä kunnolla peseytymässä täällä meidän hoivissa. Saivat sitten syödäkki tässä kunnolla eväitänsä.

Ja hei, enää kaks yövuoroa jäljellä, sitten lähen Pohjanmaalle maanantaina!