tiistai 3. huhtikuuta 2012

Pääsiäisen viettoon!

Kukkuluuruu! Viime kirjoituksesta onkin jo kuukausi aikaa. Mutta mitäpä tänne turhia kirjotteleen, ku ei oo oikeen sen koommin mitään erikoista tehnyt. Oon tosiaan nyt tehnyt esim. viime viikonlopun myös Scandicissa töitä ja viikot sitten Soneralla. Siinä ohessa käyn myös salilla vähintään kaks kertaa viikossa. En siis oikein ole tätä melkeinpä muistanutkaan. Onneksi mun serkku nyt vähä valas mua, että voi kumma ku en enää kirjota, niin Susanna ole hyvä tässä tulee jotain sepostusta nyt sitte. :D Nyt tosiaan odottelen, että huominen työpäivä olis ohi, jotta pääsen pääsiäisloman viettoon Pohjanmaalle! Töissä on mennyt iha mukavasti, on ihana ku on saanut uusia kavereita. Ei olis yhtään niin kiva olla töissä, jos ei olis siinä viereisessä työpisteessä Lauri ja vastapäätä sitte toinen työkaveri Tommi! Jos rupeaa asiakkaat ottamaan vähän päähän, niin voi sitte kääntyä näiden puoleen...
Tosiaan nyt oon tehnyt kymmenen päivää töitä niin loma tulee kyllä tarpeeseen. Oon ollut oikeesti melko väsynyt, niin jotenkin ihana päästä vähä eri maisemiin. Pääsiäisenä ajattelin nähdä kavereita, käyjä Laurin kotona Revonlahdella, olla perheen kanssa, piipahtaa laskettelemassa Vuokatissa ja viettää siinä samalla kultasen kanssa vuosipäivää. Meillä tulee sunnuntaina 3vuotta täyteen, hui kauhia! <3 Rakkaus!

Nyt lähen pakkaan ja vois syödä vähän jäätelöä, huomenna kotiin lomalle! 

Yritän nyt kirjotella edes vähän enemmän, joo...

Ei kommentteja: